Münsteripäivät 2004

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna pidetyt Münsteripäivät vietiin läpi vaikeista olosuhteista huolimatta kohtalaisen hyvällä menestyksellä. Sateisen kesän vuoksi puimattomien alueitten suuri määrä aiheutti järjestäjille harmaita hiuksia ja vielä viikkoa ennen tilaisuutta harkitsimme jopa koko tilaisuuden peruuttamista.

Münsteriviikonloppuun oli kuitenkin ilmoittautunut kuutisenkymmentä osallistujaa ja 34 koiraa, joten päätimme viedä päivät läpi vaikka sitten ohjelmaa tilanteen mukaan muuttaen. Paikallisen metsästysseuran edustajan kanssa seurasimme puintien edistymistä melkeinpä päivittäin ja jo varhain aloituspäivän aamuna olimme Kainastossa kiertelemässä kartan kanssa. Ja saimme kuin saimmekin karttaan merkintöjä käytettävissä olevista maastoista nippanappa kuuden peltoryhmän verran.
mpv04_ryhma_nikula
Tomi Nikulan ohjaama monenkirjava ryhmä sunnuntai-iltapäivällä.
Sää suosi koko viikonlopun.
Kuva: Sanna Pakari

Perjantai - Noutoharjoittelua
Perjantai-iltapäivä vietettiin noutoharjoittelun merkeissä. Alueella oli mahdollisuus kiertää eri toimintapisteissä. Nuoret koirat harjoittelivat vesityön alkeita ja toisessa ryhmässä treenattiin avoimen luokan vesityökoetta varten.
mpv04_otus
Juha Ståhlin (vas.) isännöimällä "outo otus" rastilla Sesu ja Jussi Pakari.
Kuva: Sanna Pakari

Maalta noudossa pääsi kokeilemaan myös ”karvaotuksia”, jolloin noutokohteina oli kettuja, supi ja minkki. Noudettavia lintuja oli tarjolla fasaaneista koppeloon ja muutama variskin. Häkkifasaanin avulla pääsi kokeilemaan koiransa seisontataipumuksia ja useampikin pentu tai nuori koira seisoi riistalle elämänsä ensimmäistä kertaa.

Lauantai - KAER koulutusta
Lauantaiaamuna ylituomari Raimo Polvi perehdytti münsteriväkeä KAER-kokeen kulkuun ja sen koiralle asettamiin vaatimuksiin, jalostuksellisia näkökohtia unohtamatta.

Ja aamupäivällä sitten siirryttiinkin maastoihin. Lintuja maastoista löytyi vaihtelevasti, mutta puimattomat pellot aiheuttivat hankaluuksia. Linnut lymysivät niissä, eivätkä vähäisillä puiduilla alueilla ja olivat näin poissa koirien ulottuvilta. Kuitenkin päivän mittaan myös riistatöitä saatiin aikaan ja sentään parissa ryhmässä kaikki ryhmän koirat saivat tilaisuuden linnuille, vaihtelevalla menestyksellä tosin. Illan palautepalaverissa kuultiin sitten kaikkien ryhmien päivän tapahtumista kun ryhmien vetäjät kävivät läpi jokaisen koiran tekemiset päivän aikana ja ehdottivat ryhmästään koirat seuraavan päivän mestaruuskisaan.

Illan leikkimielisen noutokisan voitti Adar, joka nopeimmin toi isännälleen noutoesineet, kapulan, ohjaajan kengän, oluttölkin ja grillimakkaran. Uta pysyi kisassa mukana tähän saakka, mutta grillimakkara oli liikaa, sen se pisteli poskeensa paluumatkan aikana.

Sunnuntai - mestaruuskisa
Sunnuntaiaamuna sitten Münstereitten mestaruuskisaan lähtijät karsivat vielä aamulla kahdessa ryhmässä ja Raimo Polven luotsaamaan finaaliin lähtivät Adar z Rasetova Dvora ja Mauri Heikkinen, Spangkildes Jasmin ja Sarita Ståhl ja tiukassa loppukilpailussa sitten voittajaksi selviytynyt Uta v d Hohen Ward ohjaajanaan Elina Lustig Nokialta.

mpv04_finalistit
Münsteripäiväfinalistit kisan jälkeen.
Vasemmalta Sarita Ståhl ja Jasmin, ampuja Jouko Ståhl, ylituomari Raimo Polvi, Lauriina Lustig, Mauri Heikkinen ja Adar, Elina Lustig ja Uta.
Kuva: Erja Nummi

mpv04_ryhma_paukkeri
Marko Paukkerin (oik.) ryhmä paluumatkalla sunnuntai-iltapäivällä. Kantamuksena Tarun & Heikki Ovaskaisen (vas.) työn tulokset.
Kuva: Timo Huotarinen

Loput koirat jatkoivat peltotreeniä ryhmänvetäjien johdolla aina pitkälle iltapäivään ja vetäjien antaman palautteen perusteella useampikin koira toista päiväänsä pellolla juostessaan paransi selvästi edellisen päivän työskentelyään.

Mukanahan oli tänäkin vuonna koiria, jotka olivat todella vähän päässeet harjoittelemaan maastoon ja kokeilemaan taitojaan villin riistan kanssa. Monella erityisesti Etelä-Suomen asukilla on ongelmia löytää itselleen ja koiralleen treenialueita, mutta ilman määrätietoista harjoittelua ei siitä syksyn metsästysreissusta pohjoisen jahtimaille ole paljoakaan iloa.

Kokematon koira ja puutteellinen metsästystottelevaisuus ei paljon metsästysnautintoa lupaa. Niinpä kanakoiraharrastajalta vaaditaan melkoisesti kärsivällisyyttä, aikaa ja vaivaa sen toimivan jahtikumppanin kouluttamiseen ja toivottavasti Münsteripäivistäkin oli apua nuorta koiraansa kouluttaville. Ja toivon, että jatkossa mukaan päiville tulee enemmän myös jo toimivia koiria ohjaajineen, koska aloittelijalle olisi varmasti suuri hyöty käytännössä nähdä, mihin sillä koulutuksella oikein pyritään ja sitten myös päästään.

Kiitokset kaikille mukana olleille osallistujille ja järjestelyissä auttaneille ja päivien aikana talkoissa olleille!

Erja Nummi
mpv04_voittaja
Münsterimestari 2004
pmsn Uta v d Hohen Ward
om. ja ohj. Elina Lustig, Nokia
Kuva: Erja Nummi